Kesäloma oli vielä menossa. Kävin kotona vain päivän pesemässä pyykkiä ennenkuin lähden seuraavaan reissuun. Tulin illalla kotiin ja huomasin keittiönpöydällä kaksi kirjettä. Toinen on sairaalasta ja avaan sen ensimmäisenä. Se on gynekologian polilta. Kutsu seuraavalle viikolle. Päässä läikähtää mustaa.
Vieressä on kirje. Tietenkin sieltä joukkopapasta, jonne menin, vaikka vajaa vuosi sitten papa olikin ok. Varmaan ensimmäinen papa, jonka vastausta en odottanut ja jännittänyt. Kirjeessä kerrotaan, että löydöksen perusteella pitää tehdä lisätutkimuksia ja omasta yksiköstä tulee kutsu riippuen löydöksen vakavuudesta 1-6kk kuluessa.
Löydöksen vakavuudesta. Kutsukirje tutkimukseen tulee samana päivänä! Tuskin siellä mitään hiivatulehduksia löytyy tätä selittämään. Maailma tuntuu romahtavan.
Hirveä ahdistus ja paniikki. Itku-huuto-myrsky.
Avaudun ensin yhdelle ystävälle ahdistuksen kourissa, saan itkeä ja purkaa pelkoa ja pahaa mieltä. Kerron myös puolisolle.
Sitten mietin, etten halua kertoa kenellekään. En halua aiheuttaa enää kenellekään mielipahaa, olla kenellekään riesana.
Ja kuitenkin tekisi mieli ja pitäisi puhua, huutaa, raivota.
